Puhekeikat jännittävät aina hiukan. Silti innostun niistä aina.
Saan niistä kovin paljon voimaa ja rakastan ihmisten kanssa vuorovaikuttumista.
Pienet yllättävät sattumukset, joita yleensä melkein aina tulee, toimivat jäänrikkojina ja vapautunut nauru valmistelee ihmistä olemaan itsessään.
Huomaan kuinka aina joku asia laittaa kuulijan pohtimaan omaa tilannettaan. Elämän ainutkertaisuus ja kiire kun sopivat jotenkin huonosti yhteen. Ne itselle kaikkein tärkeimmät asiat ja ihmiset tulevat mieleen kun kiireen kuori siirretään hieman sivuun. Joskus jaetaan paljonpuhuvia, tietäviä, hiljaisia katseita.
Toisaalta ihmistä huvittaa oma touhotus ja läsnäolottomuus. Miten vahvasti sitä voikaan elää ulkoisten ärsykkeiden ohjailemana…. Juostaan aikaa kiinni. Juostaan että ehditään. Juostaan kovempaa. Hidasteista ärsyynnytään…
Haluan herätellä ihmisiä. Haluan läsnäolottaa ihmisiä. Olen onnellinen kun näen harjoituksesta ihkauuteen hetkeen heräileviä ihmisiä.
Se ihminen, joka laittoi silmät kiinni harjoituksen alussa, näyttää itsekin uudelta.
Tuo ihminen on läsnä oleva ja tuntuu olevan siinä omana itsenään.
Kasvot ovat pehmenneet ja iho näyttää sileältä.
Silmät ovat aidot ja kehossa näkyy rentous.
Hän on kaunis!
Ja kuinka fiiliksissä olenkaan (suorastaan liikuttunut) kun saan nähdä monta kaunista ihmistä lähelläni. Saamme yhdessä jakaa pienen, mutta merkityksellisen hetken. Katseissa on silloin kaikki.
Tunnen suurta etuoikeutusta saada todistaa näitä pieniä ihmeitä.
Elämäsi on nyt!
