Mindstone Oy | Elämäni muuttui….
18249
post-template-default,single,single-post,postid-18249,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,qode-theme-ver-10.0,wpb-js-composer js-comp-ver-4.12,vc_responsive

Elämäni muuttui….

Elämäni muuttui….

“Niin kuin kerroin, tilasin silloin huhtikuun alkupuolella sinun ilmaisen oppaasi.  Luin sitä
ensin osissa ja olen palannut siihen vielä monta kertaa
myöhemminkin.

Jotenkin en ollut edes ajatellut, että olen kovin
stressaantunut tai kuormittunut, vaikka nyt jälkeenpäin ajateltuna,
kaikki ahdistus ja haasteet kotona johtuikin tästä. Mutta koska sen
tapaamisen jälkeen huomasin, että mulla oli jotenkin
poikkeuksellisen kevyt ja iloinen olo, jota huomasin, että en ollut
tuntenut pitkään aikaan, ajattelin että tilaan sen oppaan ja katson
mitä siitä vielä saan.

Tosiaan kun luin niitä oppaan sivuja monta monta kertaa, minuun
kolahti ajatus siitä, että vaikka ahdistaa ja puristaa, voin silti
hengittää. Ja että en stressaamalla ja ahdistamalla saa asioita
yhtään paremmaksi. 

Aloin ottaa tavaksi, että kun huomaan sen ahdistavan ajatuksen, otan sen
ikäänkuin eteeni, ajattelen sitä tuossa minun rinnan edessä ja
sanon puoliääneen, että minua ahdistaa tämä xxx ajatus nyt, mutta
voin silti hengittää. Ja että en voi tehdä asialle kuitenkaan
yhtään mitään tässä vaikka kuinka sitä streessaan. Ja niin
katselin sitä tunnetta ja rauhoitin samalla hengitystä.

Lisäksi kävin myös metsässä kävelemässä niin, että vain
tuijottelin kauniita sammalten peittämiä kiviä ja vihreitä puita.
Ilman, että ajattelin mitään sen ihmeempiä. Hengitin ja vaan
tuijottelin, kävelin hitaasti.

Jo noin viikon jälkeen huomasin, että mun kroppa ei ollut enää
aamuisin kireä, jäykkä ja kipeä niin kuin se oli ollut jo monta
kuukautta. Reilun viikon päästä huomasin myös, että olen aivan
eri tavalla läsnä lasten kanssa. Huomasin ajattelevani, että ihanaa
kun voin vaan olla tässä lapset sylissä, sen sijaan, että olisin
miettinyt jotain myyntiputken rakentamista tai
markkinointiviestejä…

Laitoin sitten aamurutiinit uusiksi. Sen sijaan, että avaan heti
tietokoneen ja aloitan rakentamaan niitä myyntiputkia, aloin ottamaan
ensimmäisen tunnin itselleni ja nauttimaan hiljaisuudesta. Käyn
kävelemässä kierroksen pihan ympäri, tai metsässä, kuuntelen
lintujen laulua, venyttelen tai joogaan tai välillä käyn
juoksemassa, sitten juon ensimmäiset kahvihörpyt maistellen ja
nauttien, tuijottelen ikkunasta ulos peltoja ja luen lehden ihan
rauhassa keskittyen.

Ja tämä kaikki on oikeasti muuttanut mun elämän. Voin sanoa näin
ihan rehellisesti, enkä liioittele yhtään. Olen alkanut taas
uudestaan nauttia liikunnasta (mikä on siis aina ollut tosi
tärkeää mulle), mikä tuntui tässä jonkun aikaa pelkältä
ajanhaaskaukselta jostain tärkeämmästä.

Olen alkanut taas nauttia
kasvimaan hoitamisesta, joka oli ollut lähinnä suorittamista
kiireellä, pystyn olemaan läsnä hetkissä, lasten kanssa, ihan vaan
sohvalla aivan eri tavalla kuin ennen, olen pystynyt rauhoittumaan
lukemaan ihan eri tavalla. Vähän aikaa sitten en oikein jaksanut
keskittyä edes lehden lukemiseen. En enää hermostu lapsille yhtä
herkästi joka asiasta, niin kuin ennen. Niin ja lapset ei enää edes
kiukuttele ja raivoa juuri ollenkaan. Eikä mieskään enää ärsytä
juuri yhtään. 😉

Ja mikä on ehkä parasta kaikesta, olen tajunnut tämän myötä,
että vaikka mulla ei ole odotusten mukaisia tuloja, ei hirveästi töitä,
eikä oikein asemaa työelämässä (olen siis parhaillaan
yt-neuvottelujen keskellä edellisestä työpaikastani, josta mulle
ilmoitettiin jo vähän aikaa sitten hoitovapaalla ollessani, että
mulle ei ole enää työpaikkaa), niin mulla on silti mun rakas perhe,
mies, lapset, omat vanhemmat, ihanat appivanhemmat, oma talo,
kasvimaa, puutarha, metsä (=koti maalla), liikunta, eli kaikki mitä
mä olen aina toivonut ympärilläni. Ja vaikka mä en just nyt tienaa
hirveästi tällä yritystoiminnallani, eikä ole sitä asemaa
työelämässä niin se ei muuta mua miksikään, olen silti sama
ihminen.

Ja nyt mä olen myös alkanut taas saamaan aivan eri tavalla iloa
tähän yrityksen rakentamiseen ja tekemiseenkin. Pystyn taas
keskittymään asioihin sen sijaan, että vaan säntäilisin hommasta
toiseen saamatta mitään aikaan ja ahdistumalla siitä kun en saa
tuloksia ja että pitäisi saada se tai se euromäärä kasaan kuussa.

No, nyt lopetan tähän. Anteeksi, että tuli niin pitkä vuodatus. 🙂
Mutta halusin vaan kertoa, että olen niin kiitollinen siitä, että
tapasin sinut silloin ja siitä, minkä prosessin tuo oppaasi
käynnisti.

Nyt olen päättänyt, että keskityn nauttimaan näistä asioista,
mitkä mulle oikeasti tuo iloa ja nautintoa elämään, pidän kiinni
mun aamuhiljaisuudesta ja edistän yrityksen juttuja ilon kautta.
Yritän olla ajattelematta tulosta ja “palkan saamista”. En tiedä
tällä hetkellä yhtään, mitä mun tulevaisuudessa tulee
tapahtumaan työn saralla, mutta mulla on rauhallinen mieli siitä,
että se mitä sitten tuleekin, on varmasti hyvä juttu. Kaikki
vaihtoehdot tuntuvat nyt hyviltä.

Mun elämä on siis oikeasti muuttunut ihan ihmeellisellä tavalla.
Siis, sydämellinen Kiitos, Jonna sinulle!

Mukavaa työviikkoa ja ehkä taas törmätään vielä!

Terkuin,
Kirsi Englund “

Kiitos Kirsi kokemuksesi  ja vinkkien jakamisesta! En voinut kuivin silmin tätä lukea. Kuinka suuri voima on tietoisuuden lisäämisellä ja läsnäololla! Tämä on taas osoitus siitä kuinka pienillä muutoksilla, sattumilla, kohtaamisilla voikaan olla iso merkitys. Joko sinä olet tutustunut Kirsin mainitsemaan oppaaseen? Täältä pääset sen tilaamaan: http://www.mindstone.fi/ilmaisia-harjoitteita/

Ja kerro, mitkä asiat ovat muuttaneet Sinun elämän suuntaa parempaan?

Läsnäoloterkuin ja  NIIN kiitollisena,
Jonna

Jonna
jonna@mindstone.fi
2 Comments
  • Kirsi Englund
    Posted at 21:08h, 31 May Reply

    Kiitos, Jonna <3

    • Jonna
      Posted at 15:00h, 01 June Reply

      Kiitos Sinulle Kirsi. Kokemustesi ja vinkkiesi avulla voi toinen kanssakulkija saada aineksia omalle “polulleen”. <3

Post A Comment